Perjantai ilta on jo ehtinyt pitkälle. Eilen kävin seurakuntamme rukouspiirissä, jossa olen käynyt vuosia. Oman seurakunnan uskon sisarista on tullut kovin rakkaita näiden vuosien aikana. Sisaret rukoilivat puolestani ja siunasivat minua. Rukouksen voima on ihmeellinen, kun kokoonnutaan yhteen. Eipä tuo ole tietenkään ihme, koska Jeesus itse lupasi, että siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimeensä, on Hän itse läsnä. Usein me ihmiset olemme kovin vajavaisia, emmekä pysty auttamaan toisen ongelmissa. Rukous on suurta rakkautta. Siinä kannamme toisen ihmisen huolet ja ongelmat Jumalan kasvojen eteen. Tänä iltana olen erityisen kiitollinen kaikista niistä rakkaista ystävistä, jotka ovat kantaneet minua esirukouksissa. Itse en varmasti edes tiedä, jokaista, mutta Jumala tietää. Samalla mielessä pyörii opetus, jonka sain jo kauan sitten vanhemmalta uskonsisarelta. Toiset ihmiset voivat kyllä kuunnella tiettyyn pisteeseen ja muistaa rukouksin, mutta Jumala ei elä elä tätä elämää kenenkään puolesta. Itse on toimittava ja otettava askeleita oman elään rakentamiseen. Tuon opin olen kuullut monta kertaa, mutta sen sulattaminen on ollut kovin vaikeaa. Oma luonteeni on sellainen "passiivinen", että esimerkiksi nuorten iltaan lähteminen on usein hirvittävän vaikeaa. Kuitenkaan ystäviä tai kavereita ei saa, vaikka kuinka rukoilisi, mutta ei menisi minnekkään, missä voisi tavata ihmisiä.

Ensi sijassa suhde Jumalaan on kaikista tärkein. Ystävät ovat Jumalan lahjoja jokainen, mutta heitäkään ei voi kuormittaa omilla asioilla liikaa. Jumala on antanut sanansa, jossa Hän ilmaisee itsensä. Sanassa voi tutustua Jumalaan paremmin. Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Rukous ja Jumalan sana ovat ensisijaista "ruokaa" ihmisen hengelle. Ystävät ja seurakunnan työntekijät ovat sitten sellaista ekstra siunausta siihen päälle.

Olen 26-vuotias, Helsingin yliopistossa farmasiaa opiskeleva, vielä suht koht nuori nainen. Uskon Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena vapahtajanani. Uskoon tulin abivuotenani 2004. Uskoontuloa edelsi psyykkiset ongelmat, masentuneisuus ja psykoottisuus. Ongelmat eivät ole ratkenneet kuin taikaiskusta, mutta uskon, että syntini on annettu anteeksi Golgatan ristillä. Tähän astinen elämä on ollut sellaista hapuilua, kestäviä ihmissuhteita on vaikea luoda. Onhan niitä seurustelusuhteita ollut vuosien mittaan, mutta sellaista oikeanlaista ei ole tullut vielä vastaan. Vuodet ovat opettaneet minulle,että ei kannata rynnätä noin vaan suhteeseen. Jumalan tahtoon kannattaa alistua kaikessa, varsinkin elämänkumppanin etsimisessä. Meidän Taivaallisella Isällämme on hyvä suunnitelma jokaisen ihmisen varalle ja Hän tietää mikä on itse kullekkin parasta ihmissuhteissa. Hän tietää ja näkee sellaiset suhteet, jotka eivät sovi tai voivat olla jopa vaarallisia.Tämä maailma on sellainen paikka, jossa ihminen käyttää häikäilematta ihmistä hyväkseen. Rakastumisen tunne on kovin ohimenevä ja pahimmillaan se osapuoli, joka ei ole rakastunut, voi käyttää tätä tunnetta hyväkseen.

Toisaalta, on ollut ihanaa kuinka asiat ovat järjestyneet niin, että Herra on yksinkertaisesti estänyt suhteet vääränlaisten miesten kanssa. Jumalalle ei ole yhdentekevää kenen kanssa minä tai sinä menet naimisiin! :)