Olen 26-vuotias, Helsingin yliopistossa farmasiaa opiskeleva, vielä suht koht nuori nainen. Uskon Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena vapahtajanani. Uskoon tulin abivuotenani 2004. Uskoontuloa edelsi psyykkiset ongelmat, masentuneisuus ja psykoottisuus. Ongelmat eivät ole ratkenneet kuin taikaiskusta, mutta uskon, että syntini on annettu anteeksi Golgatan ristillä. Tähän astinen elämä on ollut sellaista hapuilua, kestäviä ihmissuhteita on vaikea luoda. Onhan niitä seurustelusuhteita ollut vuosien mittaan, mutta sellaista oikeanlaista ei ole tullut vielä vastaan. Vuodet ovat opettaneet minulle,että ei kannata rynnätä noin vaan suhteeseen. Jumalan tahtoon kannattaa alistua kaikessa, varsinkin elämänkumppanin etsimisessä. Meidän Taivaallisella Isällämme on hyvä suunnitelma jokaisen ihmisen varalle ja Hän tietää mikä on itse kullekkin parasta ihmissuhteissa. Hän tietää ja näkee sellaiset suhteet, jotka eivät sovi tai voivat olla jopa vaarallisia.Tämä maailma on sellainen paikka, jossa ihminen käyttää häikäilematta ihmistä hyväkseen. Rakastumisen tunne on kovin ohimenevä ja pahimmillaan se osapuoli, joka ei ole rakastunut, voi käyttää tätä tunnetta hyväkseen.

Toisaalta, on ollut ihanaa kuinka asiat ovat järjestyneet niin, että Herra on yksinkertaisesti estänyt suhteet vääränlaisten miesten kanssa. Jumalalle ei ole yhdentekevää kenen kanssa minä tai sinä menet naimisiin! :)